Mediatiedote: Nuorten oma järjestyksenvalvoja Myyrmanniin

Vantaalla sijaitseva kauppakeskus Myyrmanni on jo pitkään ollut tärkeä paikka läheltä ja kauempaakin tuleville nuorille. Kauppakeskus haluaa ottaa entistä paremmin nuoret huomioon ja lisätä kanssakäymistä heidän kanssaan.

Myyrmannissa on aloittanut työnsä kaksi nuorten omaa järjestyksenvalvojaa eli Nojaa: Calle ja Tanja. He ovat nuorten saatavilla, apuna ja tukena tarvittaessa. Callen ja Tanjan normaalin järjestyksenvalvojan työn lisäksi molempien perustyöhön kuuluu vahvasti nuorten kanssa toimiminen ja heidän kohtaamisensa. Tähän he ovat saaneet koulutusta Nuorten Palvelu ry:ltä. Nojia saa tulla moikkaamaan ja kysymään asiasta lisää. Jos joku asia huolettaa tai mietityttää, nuorten omat järjestyksenvalvojat ovat apuna. Myös muut järjestyksenvalvojat ovat nuorten saatavilla entiseen tapaan.

Calle ja Tanja ovat innostuneita uuden työnsä alusta. Hieman heitä kuitenkin jännittää se, miten nuoret ottavat heidät vastaan järjestyksenvalvojina, jotka haluavat jutella ja tutustua Myyrmannissa aikaansa viettäviin nuoriin. Nojien tavoitteenaan on saavuttaa nuorten kanssa hyvät ja luottamukselliset suhteet. He pystyvät tarvittaessa auttamaan ja tukemaan sekä viemään nuorten asioita eteenpäin. Vanhemmat voivat myös ottaa yhteyttä Calleen ja Tanjaan.

”Kauppakeskukset ovat tärkeitä ajanviettopaikkoja nuorille. Haluamme varmistaa, että he voivat kauppakeskuksissamme hyvin ja toisaalta tavoitteemme on, että Myyrmanni pysyy mukavana ja rauhallisena asiointipaikkana kaikille asiakkaille. Meillä on hyviä kokemuksia Nuorten Palvelun kouluttamista noja-vartijoista jo Espoon Isosta Omenasta ja Tampereen Koskikeskuksesta, joten on hienoa saada myös Myyrmannissa Noja-toiminta liikkeelle”, Myyrmannin omistavan Cityconin kaupallinen johtaja Mari Laaksonen kertoo.

”Niin järjestyksenvalvojat, osa kauppakeskuksen vuokralaisista kuin kauppakeskusjohtokin on saanut tai tulee saamaan koulutusta, joka auttaa heitä toimimaan rakentavasti nuorten kanssa. Myyrmanni on hienosti panostanut tähän työhön”, Pauliina Lampela Nuorten Palvelu ry:stä toteaa.  ”Myyrmannin alueella on myös hyvää yhteistyötä Securitaksen ja nuorisotoimen välillä ja Nojat tuovat oman lisänsä tähän.”

”Yhteistyö eri sidosryhmien kanssa on toimintamme kannalta tärkeää. Securitas Oy on ollut alusta alkaen mukana Noja-toiminnassa sekä sen kehittämisessä. Tulokset ovat olleet positiivisia ja olemme pystyneetkin tuottamaan palvelua asiakasta ja kohderyhmää parhaiten palvelevalla tavalla.” kertoo Otto Tiuri Securitaksesta. ”Erityisen tärkeää Noja toiminnassa on henkilöstövalinnat eli oikeiden henkilöiden löytäminen tehtäviin. Arkipäiväisten asioiden lisäksi Nojat kohtaavat toisinaan työssään rankkojakin kohtaloita. Myyrmäen alueella elämänkirjo on laajaa ja alueella liikkuvat nuoret tulevat hyvinkin erityyppisistä lähtökohdista. Hyvältä Nojalta penätäänkin erinomaisia vuorovaikutus- sekä empatiataitoja.”

Lisätietoja Nojan toiminnasta:

Citycon Oyj: Mari Laaksonen, kaupallinen johtaja, 050 521 8217, mari.laaksonen@citycon.com

Nuorten Palvelu ry: Pauliina Lampela, asiantuntija, 044 727 3098, pauliina.lampela@nuortenpalvelu.fi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.