Aikanaan Vertzi sai alkunsa Etsivän Nettityön (Nuorten Palvelun aikaisempi toiminta, jossa ammattilaiset kohtasivat ilta-aikaan nuoria verkon välityksellä yksityiskeskusteluissa) havainnosta siitä, että nuoret jäävät usein yksin omien ongelmiensa kanssa. Etsivillä vierailevat nuoret päätyivät pohtimaan olevansa ainoita, joilla on juuri se ongelma mikä heillä kulloinkin on ja että he ovat täysin yksin tilanteidensa kanssa. Havainto, minkä varmasti monet muutkin ammattilaiset ja nuorten kanssa juttelevat ovat nähneet ja kuulleet aikaisemminkin.
Vertzi syntyi erääksi ratkaisuksi tämän kaltaiseen tilanteeseen. Vertzi on ollut kasvussaan ja arjessaan mukana erikoisessa maailman murroksessa, jossa koronan luoma muutos oli vasta alkusoittoa sille kaikelle mitä 2020-luku on tuonut mukanaan.
Nuoret ovat kokeneet Vertzin arjen ”safe spacena” ja yhtenäisyyttä lisäävänä turvallisena yhteisönä. Vertzin kaltaisille turvallisille yhteisöille ja aikuisille on valtava tarve, eikä se tarve vain häviä, vaikka ne paikat poistuvat missä ne on ehkä aikaisemmin mahdollistunut.
Vertzissä on seitsemän vuoden ajan ollut tärkeässä roolissa viisi työntekijää ja usean kymmenen turvallisen aikuisen joukko vapaaehtoisia, joita ilman Vertzi ei olisi koskaan pystynyt olemaan mitään siitä loistostaan mitä se oli. Vertzi onkin muotoutunut kaikkien mukana olleiden työntekijöiden, vapaaehtoisten ja nuorten kautta yhteisöksi, johon jokainen on jättänyt jonkinlaisen muistojäljen, ja läsnäolollaan ollut tärkeitä kanssa olijoilleen.
Työntekijöiden ja vapaaehtoisten turvin Vertzi oli auki 460 kertaa seitsemän vuoden aikana. Miten paljon elämää onkaan mahtunut niihin 460 kertaan 2–3 tuntiin kerrallaan? Paljon.
Se elämä mitä Vertzi saa pitää muistoissaan on täynnä tunteita, ihmisiä, taidetta, käsitöitä, lemmikkejä, surua, turhautumista, epävarmuutta, epätoivoa, iloa, naurua ja ennen kaikkea nuorien kasvua kohti niitä heidän omia tavoitteitaan mistä heidän alkumatkastansa saatiin kuulla ja haaveilla yhdessä.
Jokainen vertzaaja on minun havainnoissani saavuttanut askeleita kohti sen kaltaista elämää mitä haluavat. Toivoisinkin, että Vertzissä käyneet pysähtyisivät miettimään minkälaisen matkan ovat Vertzissä oloaikana kulkeneet. Kuinka yhteisöläiset ovat kuulleet toistensa elämästä, saaneet tukea. Ehkäpä matkan varrella on syntynyt usko siihen, että pystyy ja kykenee. On ehkäpä itsevarmempi olo, että elämä vie matkallaan sinne, minne toivoo. Elämä on tietenkin keskeneräinen, mutta se ei poista sitä lupaa haaveilla ja unelmoida. Se matka on kesken meillä kaikilla, mutta eikös se ole osa elämää?
Vertziin on mahtunut myös toistemme tukemista. Lohtua, itsessään hukassa olemista ja maailman heittelyä moneen eri suuntaan. Silti päällimmäisenä minulle ja vapaaehtoisille jää tunne siitä, että nuoret ovat paljon saaneet rohkeutta puhua asioista, työkaluja haastaviin tilanteisiin ja ehkäpä pystyvyyden tunnetta siihen, että itsellä on mahdollisuus johdattaa omaa elämäänsä. Nuoret ovat osanneet Vertzissä luoda yhteyttä, uskaltaa luottaa, lohduttaa ja auttaa toisiaan. Toivon, että teidän nuorien yhteys säilyy toisiinne. Rohkaistukaa puhumaan, ja olemaan avoimia. Se, että vertaistuellisesti on läsnä, antaa ja siitä saa molemmat osapuolet.
Yhtenä pysäyttävimmistä hetkissä Vertzissä oli, kun eräs nuori tuli kertomaan, että Vertzi oli se paikka, missä hän sai nähdä sen, miten kauniisti ihmiset puhuivat toisilleen ja toisistaan. Se maailman hyvyys, mikä hänelle oli löytynyt vain elokuvista, olikin oikeasti olemassa myös omassa arjessa. Se hyvyyden esiin nostaminen, muistaminen ja eteenpäin vieminen on entistäkin tärkeämpää, eteenkin maailmassa missä se hukkuu helposti monenlaisen kriisin, uhkan ja ympärillä tapahtuvan alle. Ennen kaikkea toivon, että Vertzissä vierailevat niin nuoret kuin vapaaehtoiset ovat nähneet sen, että tässä maailmassa on vielä paikkoja missä on kauniita ja hyviä asioita. Ja että myös itse voisi olla valonkantaja sille eteenpäin. Sillä on merkitystä, miten kohtaamme toisia ihmisiä.
Kysyin Vertzissä käyneiltä nuorilta mitä jää elämään ja ensimmäinen vastaus oli: TONNI KAKKAA. Ja varmasti ensimmäinen tunne lopetusuutisten jälkeen oli vahvasti tämä. Kuitenkin nuorten vastauksista nousi kokemukset siitä turvallisesta yhteisöstä, yhteisöllisyydestä, paikasta missä saa olla oma itsensä ja tuntea olevansa vähemmän yksinäinen.
Useamman nuoren kanssa on kuljettu useamman vuoden matka, ja osa on käynyt jopa koko Vertzin seitsemän vuoden ajan. Se on ollutkin Vertzille etuoikeutettu paikka olla jonain pysyvänä. Paikkana, joka on ehkäpä kantanut vaikeiden paikkojen yli. Olen saanut olla läsnä.
Tämä teksti on tähän asti ollut lähinnä siitä toivosta ja toiveista mitä nuorille haluan, mutta nämä kaikki osat ovat yhtä lailla kirjoitettu Vertzissä olleille vapaaehtoisille. Olen saanut kohdata mahdottoman monta ihmistä, joilla on ollut sisäinen palo auttaa ja kohdata nuoria.
Uskonkin, että myös vapaaehtoiset ovat saaneet merkitystä, toivoa ja vaikeiden yli kannattelevia hetkiä olemalla vertainen nuorille ja toisille vapaaehtoisille. Vertzi ei myöskään koskaan olisi ollut mitään ilman teitä. Kiitos.
Vertzi on ollut minulle henkilökohtaisesti tärkeä, koska se on mahdollistanut omassa elämässäni kasvua niin ammatillisesti, että omana itsenäni. Olen saanut tavata monta hienoa ihmistä ja saanut tehdä työtä itselleni tärkeän työn eteen. Sen eteen, että nuorilla olisi turvallinen yhteisö missä saa olla oma itsensä. Ja toivon, että se on näkynyt Vertzissä.
Vertzi tulee olemaan minulle aina tärkeä, varsinkin siellä olleiden ihmisten takia. Kiitos, että olen saanut olla läsnä teidän vapaaehtoisten ja erityisesti nuorten elämissä.
Toivoa tulevaan,
Maarit / pulu
*puluääniä*