Eletään 1960-luvun loppua. Nuorten huumeiden käyttö ja seksuaalisuuden toteuttamisen tietynlainen vapautuminen aiheuttaa yhteiskunnallista huolta. Vallitseva suhtautumistapa huumeongelmista kärsiviin ja seksuaalisuuteensa tutustuviin nuoriin on tuomitseva. Tukea tarvitsevia nuoria kohdellaan pääsääntöisesti joko rikollisina tai vahvaa lääkinnällistä hoitoa tarvitsevina. Ihmisarvoa kunnioittavaa ja nuorten toimijuutta tukevaa psykososiaalista apua on tarjolla vain harvoille. Tilanne on nuorten mielestä kestämätön kestämättömänä.
Olisi löydettävä inhimillisesti kestävämpi ratkaisu.
Vastaukseksi ongelmaan nuoret päättävät perustaa valtakunnallisen puhelinpäivystyspalvelun, jossa koulutetut vapaaehtoiset tarjoaisivat puhelinvälitteistä vertaistukea erityisesti niille nuorille, joiden hätää ei yhteiskunnassa muutoin kuulla.
Näin sai alkunsa kansalaisjärjestö nimeltä Nuorten Palvelu ry.
Tällainen hyvin samankaltainen juoni on tunnistettavissa lähes jokaisen tietyn ihmisryhmän oikeuksien, mielekkään ja kokemuksista rikkaan elämän, yhteisöllisten ja yhteiskunnallisten toimintamahdollisuuksien, tarpeenmukaisen avun saamisen ja hyvinvoinnin edistämisen puolesta toimivan järjestön alkutarinassa. Ovat perustajat olleet sitten ihmisiä tai organisaatioita.
Järjestöjen olemassaolon oikeutus rakentuu tyypillisesti tietyn ihmisryhmän tarpeisiin vastaamisessa. Tarpeisiin, joihin yhteiskunta ei syystä tai toisesta muutoin kykene vastaamaan.
Arvoisat järjestökollegat.
Olen Tatu Tossavainen Pohjois-Savon järjestöneuvoston puheenjohtaja ja Nuorten Palvelu ry:n toiminnanjohtaja. Tässä yhteisen asian äärelle virittäytymisen tarkoituksessa muutamia ajatuksia meille kaikille yhteisessä ja ratkaisevan tärkeässä kysymyksessä: Millaisiin linjauksiin Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustaminen tulevaisuudessa perustuu?
Järjestöjen vahvuutena on usein erityinen motivaatio ja kyky tunnistaa herkästi erilaisia yhteiskunnallisia epäkohtia ja ihmisryhmiä, joita ajan yhteiskunnallinen kehitys työntää eriarvoiseen asemaan:
- sekä taito kehittää tuloksellisia ratkaisuja vastauksena näihin yhteiskunnallisiin ongelmiin.
- Yhtenä supervoimana lienee myös se, että me järjestöt olemme vankkumattomasti ja lahjomattomasti sitoutuneita puolustamaan ihmistä ja ihmisen asiaa.
Olipa yksittäisen järjestön itselleen valitsema tehtävä ja ratkaistava yhteiskunnallinen haaste sitten mikä tahansa.
Tämän päivän välittömänä tarkoituksena on tietysti kerätä meiltä järjestöiltä näkemyksiä tulevaisuuden avustuslinjausten valmisteluprosessiin kuuluvaan selvitykseen, josta kunniavieraamme selvityshenkilö Mika Pyykkö kertoo myöhemmin lisää.
Merkittävänä syynä avustuslinjausten päivittämiseen on sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuksia koskevien määrärahojen merkittävä leikkaaminen nykytasosta – STEA:n jakamien avustusten osalta yli kolmenkymmentä prosenttia vuoteen 2027 mennessä.
Se, onko ihmisten tukemiseen ja auttamiseen käytettävissä olevien resurssien vähentäminen näin historiallisen radikaalilla tavalla viisas yhteiskunnallinen ratkaisu – on tietysti oma poliittisen keskustelun aiheensa itsessään, johon meidän järjestöjen on yhdessä vimmaisella voimalla pyrittävä vaikuttamaan.
Kuitenkin näissä kuulemistilaisuuksissa määrärahatasoihin vaikuttamisen mahdollisuus on taitaa olla vähäinen.
Vaikka tosin olen ymmärtänyt, että paljon näihin leikkauksiin liittyvää huolta, turhautumista, vastustusta ja pelkoa on aiempien kuulemistilaisuuksien keskusteluissa jonkin verran tullut ilmaistuksi.
Tilanteen merkittävyyteen nähden minusta tämä on täysin inhimillistä ja ymmärrettävää.
On nimittäin valtavan paljon vaadittu, että samalla kun me järjestöt pohdimme yksin ja yhdessä kuumeisesti niiden ihmisten kohtaloa, jotka näistä leikkauksista tulevat tulevina vuosina kärsimään, meidän pitäisi kyetä suunnittelemaan ja esittämään näkemyksiä tulevaisuudesta, joka resurssimahdollisuuksien näkökulmasta on hyvin toisen näköinen kuin nyt.
Halusimme tai emme. On se viisasta tai ei. Leikkaukset näyttäisivät kuitenkin mitä suuremmalla todennäköisyydellä tulemaan ja sitä myöden myös uudet avustuslinjaukset
Tulevaisuuden linjauksiin vaikuttamisen mahdollisuus on nyt – tässä ja tänään.
Mutta millaisiin muihin taustalla vaikuttaviin tekijöihin kuin määrärahatasojen muutokseen avustusten linjausten päivittäminen kytkeytyy?
Ensimmäiseksi, Suomessa käydään parhaillaan itsenäisen Suomen tähänastisen historian ehkä yhtä merkittävintä uudelleen neuvottelua hyvinvointiyhteiskunnasta ja sen roolista ylipäänsä. Keskustelua siitä, Mihin yhteiskunnallisia resursseja käytetään ja minkä verran?
Toiseksi avustuslinjaukset kytkeytyvät myös hyvin olennaiseen kysymykseen siitä,
missä määrin kansalaisyhteiskuntaa tulisi julkisin varoin tukea ja missä määrin resurssien hankkiminen tärkeälle työllemme on meidän kansalaisyhteiskunnallisten toimijoiden itse omin avuin ja muilla tavoin hankittava?
Kolmanneksi keskeisenä kysymyksenä on myös keskustelu siitä, onko järjestöjen tekemä työ vaikuttavaa? Toisin sanoen, onko järjestöjen tekemästä työstä mitään hyötyä vai ei?
Tästä vaikuttavuuden teemasta puhuttaessa, olen useassa eri yhteydessä huomannut, että vaikuttavuudesta puhuttaessa puhutaan hyvin usein hieman eri asioista suloisesti sekaisin saman käsitteen kautta, jolloin keskustelu tuottaa harvoin aitoa lisäarvoa.
Silloin, kun vaikuttavuudella tarkoitetaan järjestöjen toiminnalla aikaan saatuja tavoitteiden mukaisia tuloksia ja vaikutuksia eli konkreettisia hyötyjä ihmisille, on mielestäni aika kiistatonta todeta, että isossa mittakaavassa järjestöjen työ on pääasiallisesti erittäin vaikuttavaa ja sen todentaminenkin paranee järjestökentällä koko ajan arviointiosaamiseen vahvistuessa. Järjestöt ovat jo pitkään ja systemaattisesti tuottaneet tietoa tuloksistaan ja vaikutuksistaan.
Tuloksetonta toimintaa ja epäonnistuneita hankkeitakin kiistatta on. Se ei liene mikään salaisuus tai asia, jota tulisi sen erityisemmin peitellä. Yhteiskunnallisen resurssien kohdentamisesta keskusteltaessa voidaan tosin esittää myös kysymys siitä, että toisaalta millä yhteiskunnallisia resursseja hyödyntävällä sektorilla ja alalle ei näin olisi? Osa resursseista ei erinäisistä syistä tule käytetyksi vaikuttavimmalla mahdollisella tavalla? Esimerkiksi uusia innovaatiota kehittäessä epäonnistumiset kuuluvat innovaatiotoiminnan luonteeseen – toimintasektorista ja -alasta riippumatta.
Puolestaan taas silloin, kun vaikuttavuudella tarkoitetaan tieteelliset kriteerit täyttävää vaikuttavuutta, kysymys järjestön vaikuttavuudesta on kieltämättä monimutkaisempi. Heti samassa on kuitenkin tärkeä huomioida, että tiedon puute järjestöjen vaikuttavuudessa tieteelliset kriteerit täyttävässä mielessä ei suoraan tarkoita sitä, etteikö järjestön toiminnalla tällaista vaikuttavuutta olisi. Varsinkin, jos asiaa katsottaisiin järjestöjen tuottaman kokonaisvaikuttavuuden näkökulmasta suhteessa eri ihmisryhmien oikeuksien ja osallisuuden toteutumiseen, hyvinvoinnin vahvistumiseen tai vaikkapa demokratiakulttuurin toteutumiseen kokonaisuudessaan.
Lisäksi meillä on myös lukuisia esimerkkejä siitä, että kun järjestöjen toiminnan vaikuttavuuden tutkimukseen on ollut käytettävissä riittävästi resursseja, on tällaista vaikuttavuutta kyetty myös todentamaan. Lisäksi esimerkiksi ennaltaehkäisevän ja ongelmien syventymistä ehkäisevän toiminnan osalta vaikuttavuuden todentaminen on jo lähtökohtaisesti erittäin haasteellista mille yhteiskunnan toimintasektorille tahansa.
Tätä haastetta voitaisiin puolestaan lähestyä arvioimalla esimerkiksi sitä, mitä tapahtuisi, jossa kaikki järjestöjen tekemä työ laikkaisi Pohjois-Savosta, Etelä-Savosta tai Pohjois-Karjalasta? Uskallan röyhkeästi väittää, että tällaisen ratkaisun negatiiviset vaikutukset olisivat kohtalokkaan haitallisia. Joka tapauksessa – mitä tulevat avustuslinjaukset tulevat olemaankaan – kattava ja laadukas vaikutustenarviointi on välttämätöntä kestävien ratkaisujen aikaan saamiseksi.
Joka tapauksessa, omasta mielestäni ihan jo toiminnan eettisyyden varmistamisen näkökulmasta alkaen on tärkeää, että järjestöjen toiminnan tuloksia ja vaikutuksia tai vaikuttavuutta pitää kyetä todentamaan ja todentamista avustuksia saavilta järjestöiltä edellyttämään. Samassa on kuitenkin todettava, että tässä kysymyksessä avustusjärjestelmässämme on selkeä ristiriita siinä, että hallinnollisiin resursseihin suhtaudutaan kovin negatiivisesti. Itse en jaksa uskoa siihen, että järjestöt hamuaisivat valtavia hallinnollisia resursseja itseisarvollisista syistä vaan välttämättömiin velvoitteisiinsa ja velvollisuuksiinsa vastaamisen sekä toiminnan tuloksellisen toteuttamisen ja laadukkaan kehittämisen vuoksi.
Itse toivoisin, että tulevaisuuden avustuslinjauksissa huomioitaisiin erityisesti seuraavia näkökulmia:
- Järjestöjen autonomian turvaaminen myös julkisesti avustetun toiminnan osalta
- Ilmiö- ja kohderyhmäperustaisuus: Resurssit kohdennetaan niihin hyvinvointia uhkaaviin ajankohtaisiin ilmiöihin ja kohderyhmiin, joita julkinen sektori ei kykene itse auttamaan
- Innovaatioympäristön vahvistaminen: Järjestöt ovat historiansa aikana tuottaneet lukuisia merkittäviä sosiaalisia innovaatioita, joista osasta on tullut sittemmin myös lakisääteistä julkista palvelua. Järjestöjen asemaa osana Suomen innovaatio ekosysteemiä on tuettava.
- Tuloksellisuusperustaisuus: Avustusjärjestelmää kokonaisuudessaan on kehitettävä niin, että se tukee erittäin tuloksellisiksi todennettujen toimintamuotojen skaalautumista ja vakiintumista
- Monisektorisen ja -alaisen yhteistoiminnan vahvistaminen: Itse en juuri mistään ole niin varma kuin siitä, että jos haluamme tehdä vaikuttavia ratkaisuja inhimillisen yhteiskunnan rakentamiseksi, se voi onnistua vain vahvassa monisektorisessa ja -alaisessa yhteistoiminnassa. Tämän ylläpito ja kehittäminen ei onnistu ilmaiseksi.
Mutta, mihin kutsuisin ja rohkaisisin teitä paikalla olevia järjestökollegoita juuri tässä tilaisuudessa?
Ensiksi kutsuisin teitä toisistanne voimaa ja tukea hakien virittämään upeat mielenne pohtimaan nimenomaisesti tilaisuuden tärkeintä kysymystä: Millaisiin linjauksiin Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustaminen tulevaisuudessa tulisi perustua?
Toiseksi haluan rohkaista ja lempeästi haastaa käyttämään ääntänne tänään aktiivisesti, useasti ja paljon. Näkemystä puutteesta en ainakaan usko sen jäävän kiinni. Sen verran upea kattaus meitä järjestötoimijoita jo ilmoittautumistietojenkin perusteella meitä on täällä tänään paikalla kaikkien kolmen maakunnan alueelta.
Arvoisat kollegat, nyt on mahdollisuus pyrkiä vaikuttamaan yhdessä. Tartutaan siihen.
Kiitos.
Tatu Tossavainen
Nuorten Palvelu ry