Hyvinvointia nuorille. Yhdessä!

KUULE MUA! -projekti on yhteistyötä
Nuorten syrjäytyminen on vakava yhteiskunnallinen ongelma Suomessa,
jonka inhimilliset ja taloudelliset kustannukset ovat valtaisat.
Nuorten oikeus hyvään nuoruuteen ja toiveikkaaseen tulevaisuuteen ei toteudu.
Jokainen meistä voi tehdä jotain. Nuoria syrjäyttävä kehitys on mahdollista ratkaista,
jos riittävän moni meistä liittyy mukaan. Omilla vahvuuksillaan ja itselleen sopivin tavoin. Se riittää.
KUULE MUA! -projektin päämääränä on saada aikaan pysyviä muutoksia vallitsevissa
asenteissa ja toimintatavoissa nuorten hyvinvoinnin tukemisessa. Projektissa hyödynnetään monipuolisesti
eri taiteenmuotoja ja sitä toteutetaan kouluissa, kauppakeskuksissa sekä eri tapahtumissa ympäri Suomen.
Lahjoita.
MOBIILILAHJOITUKSET MOBILEPAYLLA
1. Näppäile numero 86576
2. Valitse Nuorten Palvelu ry
3. Valitse KUULE MUA!
4. Määritä haluamasi summa
5. Vahvista
Lue lisää lahjoittamisesta.
KUULE MUA! -tapahtumat
KUULE MUA! -tapahtumat
KUULE MUA! toteuttaa tapahtumia nuorille ja heidän läheisilleen pääasiassa kauppakeskuksissa ja toreilla. Tapahtumat toteutetaan yhdessä paikallisten kohderyhmän eteen toimivien yritysten ja järjestöjen kanssa. KUULE MUA! on konseptoinut sisällön myös kouluvierailuita varten. KUULE MUA! -tapahtumissa vaikuttajien rooli on merkittävä. Tähän mennessä tapahtumissa ovat olleet mukana muun muassa DUUDSONIT sekä tubettajat LAKKO, Niko & Santtu ja Ilari Mettälä.
KUULE MUA! -ottelutapahtuma, Kauppakeskus Ideapark, Lempäälä 21.11.2025
KUULE MUA! -tapahtuma, Kauppakeskus Seppä, Jyväskylä 24.1.2026 klo 11.00 – 16.00
Mukana mm. tubettaja LAKKO.
KUULE MUA! - MP26 Moottoripyörämessut, Helsingin messukeskus 30.1.-1.2.2026
@officiallakko mukana MP-messuilla osana KUULE MUA! -projektia, joka keskittyy nuorten syrjäytymisen, kiusaamisen ja yksinäisyyden ennaltaehkäisyyn!
Tulee moikkaamaan Lakkoa MP-Jonnelaan lauantaina 31.1. klo 12.00!
KUULE MUA! -tapahtuma, Kauppakeskus Veturi, Kouvola 14.2.2026
Mukana mm. tubettajat Niko & Santtu.
KUULE MUA! -koulukiertueet
Koulukiertueet
Koulukiertue Espoossa yhdessä Esport Oilers salibandyjoukkueen kanssa käynnistyy syksyllä!
Esport Oilers ja KUULE MUA! -projekti aloittavat merkittävän yhteistyön lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukemiseksi. Yhteistyön myötä Esport Oilersin Stop Kiusaaminen -konsepti viedään viikoittain espoolaisiin peruskouluihin yhdessä KUULE MUA -projektin asiantuntijoiden ja teemojen kanssa.
Kiertueen tavoitteena on:
· ennaltaehkäistä kiusaamista kouluympäristöissä
· parantaa lasten ja nuorten hyvinvointia
· vahvistaa nuorten kokemusta siitä, että he tulevat huomatuksi ja kuulluksi
Kiertueen aikana on tarkoitus kohdata jopa 6 000 lasta Espoon alueen kouluissa. Kiertue käynnistyy syksyn aikana ja kestää koko lukuvuoden 2025-2026.
Lue lisää: Oilers X KUULE MUA!
MENNEET TAPAHTUMAT
KUULE MUA! -tapahtuma, Kauppakeskus Iso Omena, Espoo 20.9.2025
Lauantaina 20.9.2025 klo 11.00 – 16.00.
KUULE MUA! – tori, Meet-aukio klo 11.00 – 16.00
KUULE MUA! – klubi: Nuorten oma hetki Duudsonien Jarpin ja HP:n kanssa, Chapple 2.krs klo 13.30 – 14.30
KUULE MUA! – Meet & Greet: Duudsonien Jarppi ja HP, KUULE MUA! -lavan vieressä klo 14.40 – 16.00
OHJELMA
KUULE MUA! -Tori – Teeman mukaista ohjelmaa KUULE MUA! -lavalla (MEET-aukio)
11:00-11:15 Tapahtuman avaus – Henna ja Teresa KUULE MUA! -lavalla
– tapahtuman aikataulut ja sisällöt
– KUULE MUA! -tarina
– yhteistyökumppaneiden esittely
11:15-11:40 Avauspuheenvuoro / Mika Poutala, Liikunta-, Urheilu ja Nuorisoministeri
11:40-11:45 Liikuntatervehdys / Salibandyliitto & F-Liiga / Virvamaria Toikka, markkinointipäällikkö
11:45-12:30 KUULE MUA! -paneelikeskustelu / Henna moderoi KUULE MUA! -lavalla
– Länsi Uudenmaan Hyvinvointialue / Miia Kivilinko, palveluyksikköpäällikkö
– A-klinikkasäätiö & Lasinen lapsuus / Anna-Sofia Lehto, asiantuntija
– Espoon nuorisopalvelut / Harri Liikala, Matinkylä-Olari-Tapiola alueen nuorisotyön palveluvastaava
– Suomen Uusperheiden Liitto ry / Cathy Kononow, kokemusasiantuntija
– Ankkuritiimi / Ronnie Holmberg, Rikosylikonstaapeli
12:30-12:45 Walkers ja Aseman lapset ry / Ville Nordström, yhteisökehittäjä
12:45-13:00 Stepup tanssiesitys ja -opetus
13:00-13:15 KUULE MUA! -tanssihetki yhdessä
13:15-13:30 Duudsonien -tervehdys KUULE MUA! -lavalla / Jarppi ja HP
13:30-14:00 Yhteistyökumppaneiden haastattelut KUULE MUA! -lavalla
– Tyttö olet Helmi / Minna Aallontie, vastaava suunnittelija
– Nuorten palvelu ry / Bea Bergholm, asiantuntija
– MLL – Nuorten netti / Kaisa Önlen, digitaalisen nuorisotyön asiantuntija
– Seurakunta / Aletta Palosaari, nuorisotyönohjaaja
– Lyömätön linja / Kostas Tassopoulos, toiminnanjohtaja
14:00-14:15 Syömishäiriöyksikkö / Lea Attila – haastattelu KUULE MUA! -lavalla
14:15-14:30 KUULE MUA! -Tsemppivideo – Tsemppareiden terveiset kuulijoille
14:30-14:40 Jarpin ja HP:n kuulumiset KUULE MUA! -lavalla
14:45-15:00 STOP-kiusaaminen /Henry Arrhenius, Esport Oilers toiminnanjohtaja
15:00-15:15 Nuorten hyvinvointi Espoossa /Jarno Limnell, Espoon valtuuston puheenjohtaja
15:15-15:30 Vapaudu addiktion vankilasta /Juha Lantz, pitkän linjan riippuvuusasiantuntija
Villa Hockey -hoitolaitos ja Rehab 365 -kuntoutuskeskus
15:30-16:00 KUULE MUA! -Tsemppivideo
KUULE MUA! – klubi: Nuorten oma hetki Duudsonien Jarppi ja HP, Chapple 2.krs klo 13.30 – 14.30 (suositusikä 10 – 20 v.)
– Nuorten oma hetki vaikuttajien kanssa / Jarppi ja HP
– Tapahtuman teeman aiheita sekä hyvänmielen juttuja
– Nuorisopalveluiden edustaja mukana KUULE MUA! -Klubilla
KUULE MUA! – Meet & Greet: Duudsonien Jarppi ja HP, KUULE MUA! -lavan vieressä klo 14.40 – 16.00
Tapahtuman juontaa KUULE MUA! -kaksikko Henna Heikkilä ja Teresa De Rita-Cavlek.
Me kuulemme sua,
Henna & Teresa
KUULE MUA! -tapahtuma, Kauppakeskus Puuvilla, Pori 30.8.2025
KUULE MUA! -tapahtuma, Kauppakeskus Skanssi, Turku 23.8.2025
KUULE MUA! -tapahtuma, Someron tori, Somero 20.8.2025
KUULE MUA! -tapahtuma, Kauppakeskus Plaza, Salo 2.8.2025
KUULE MUA! -tapahtuma, Kauppakeskus Ideapark, Lempäälä 22.2.2025
KUULE MUA! -tapahtuma, Kauppakeskus Jumbo, Vantaa 25.1.2025
KUULE MUA! - EDUCA, Helsingin messukeskus 24.-25.1.2025
KUULE MUA! -tapahtuma, Kauppakeskus Mylly, Raisio 18.1.2025
KUULE MUA! - MP-messut, Helsingin messukeskus 31.1-2.2.2025
KUULE MUA! - Studia, Helsingin Messukeskus 26.-27.11.2024
KUULE MUA! -tsempparit
KUULE MUA! -tsemppareita on jo valtavasti. Koko kansan tuntemia ja vähemmän tunnettuja mutta jokaisella on sama tärkeä asia ja ajatus. Kiusaaminen on aina väärin ja se rikkoo ihmistä – kiusattua ja kiusaajaa. Me emme hyväksy kiusaamista. Jos sua kiusataan, niin muista – Sä et ole yksin ja sun takana seisoo suuri tukijoukko. Kenelläkään ei ole oikeutta painaa sua maahan.
KUULE MUA! projekti kumppanuudessa Nuorten Palvelu ry:n kanssa
Keväällä 2024 Henna ja Teresa ottivat yhteyttä Nuorten Palvelu ry:hyn yhteistyöstä perustamansa KUULE MUA! -projektin
toteuttamiseksi. Tästä raikkaana kevätpäivänä käydystä keskustelusta käynnistyi inspiroiva pohdintojen sarja,
jonka seurauksena Nuorten Palvelu ry liittyi kumppaniksi KUULE MUA! -projektiin.
Nuorten Palvelu ry tuo projektiin sosiaalipedagogisen nuorisotyön asiantuntijuutensa, nuorten asialle
sitoutuneet osaajat sekä hallinnollisen kodin projektiin sisältyville kehittämishankkeille.
Tästä tulee hyvä.
Rakkaudellisesti & kuulemisiin,
Henna, Teresa & Nuorten Palvelun yhteisö