Hyvinvointia nuorille. Yhdessä!

KUULE MUA! -projekti on yhteistyötä

Nuorten syrjäytyminen on vakava yhteiskunnallinen ongelma Suomessa,
jonka inhimilliset ja taloudelliset kustannukset ovat valtaisat.

Nuorten oikeus hyvään nuoruuteen ja toiveikkaaseen tulevaisuuteen ei toteudu.

Jokainen meistä voi tehdä jotain. Nuoria syrjäyttävä kehitys on mahdollista ratkaista,
jos riittävän moni meistä liittyy mukaan. Omilla vahvuuksillaan ja itselleen sopivin tavoin.
Se riittää. 

KUULE MUA! -projektin päämääränä on saada aikaan pysyviä muutoksia vallitsevissa
asenteissa ja toimintatavoissa nuorten hyvinvoinnin tukemisessa. Projektissa hyödynnetään monipuolisesti
eri taiteenmuotoja ja sitä toteutetaan kouluissa, kauppakeskuksissa sekä eri tapahtumissa ympäri Suomen.


“KUULE MUA! -projekti toimii nuorten kiusaamista ja yksinäisyyttä vastaan,
nuoria syrjäyttävää kehitystä ennaltaehkäisten. Päämääränä on saada aikaan pysyviä
muutoksia vallitsevissa asenteissa ja toimintatavoissa nuorten hyvinvoinnin tukemisessa
.”


 

Lahjoita KUULE MUA! -projektiin!

 

MOBIILILAHJOITUKSET MOBILEPAYLLA
1. Näppäile numero 86576
2. Valitse Nuorten Palvelu ry
3. Valitse KUULE MUA!
4. Määritä haluamasi summa
5. Vahvista

Lue lisää lahjoittamisesta.


Projektin sydämenpuolikkaat

Henna Heikkilä & Teresa De Rita-Cavlek

 

HENNA HEIKKILÄ
Henna on nauravainen porvoolainen 70-luvulta. Sittemmin elämä on kuljettanut Hennaa Suomen ja välin maailmankin ympäri. Hän on
reipasotteinen fysioterapeutti, vahingossa kosmetologiksi valmistunut ja vuodesta 2002 tapahtuma-alan yrittäjänä toiminut idealisti.

Hennan persoonaa kuvastavat loputon uteliaisuus maailmaa kohtaan, vankkumaton tahto uskoa hyvään ja periksiantamattomuus. Syvä ilon
lähde, ylivoimaisesti upein titteli ja paras opettaja Hennalle on Äitiys. Tärkein asia elämässä puolestaan oma perhe; suloinen tytär, puoliso,
Osku-koira ja Rokkari-pupu sekä koko hullunkurinen perhe mummuineen, setineen, täteineen, enoineen, serkkuineen, kummeineen ja ystävineen.

Inspiraatiovoimaa Hennalle tuovat kauniit käytöstavat, nukkuvan lapsen ihailu ja arjen hassuttelu.

Hennan teesit hyvään elämään: ”Ole läsnä, haaveile paljon, pidä sovitusta kiinni, äläkä pidä mitään tai ketään itsestäänselvyytenä.
Kulje rohkeasti uutta kohti.”

”Henna on ihminen, joka kävelee aina kadun aurinkoista puolta.”

 

TERESA DE RITA-CAVLEK
Teresa on italialais-suomalaisella mikseerillä varustettu punapää suoraan 70-luvulta niin ikään. Teresa on uskomaton moniosaaja.
Takana pitkä ja monipuolinen ura tanssijana, esiintyjänä eri TV-ohjelmissa sekä kaksikymmentä vuotta liikunta-alan yrittäjänä.
Koulutukseltaan Teresa on fysioterapeutti ja personal trainer. Sittemmin Teresa on siirtynyt kameroiden taakse studio-ohjaajan tehtäviin.

Teresan persoonaa kuvastavat erityisesti läsnäolo, kyky nähdä maailman hyvä ja kaunis sekä halauksellisuus. Tärkein paikka elämässä
Teresalle on koti ja tärkeintä Äitiys kahdelle kodin pehmeällä sohvalla kainalossa kiehnäävälle suloiselle pojalle.

Inspiraatiovoimaa Teresalle tuovat puolestaan hyvät käytöstavat, kylmävesiuinti, musiikki, taide, kirjat ja värit.

Teresan teesit hyvään elämään:
”Vaali hymyä ja kiltteyden voimaa. Tahto muuttaa idean todeksi.”

”Teresa on ihminen, jonka halaus luo valoa vaikeuksienkin keskellä”

 


 

KUULE MUA! kumppanuudessa Nuorten Palvelu ry:n kanssa

Keväällä 2024 Henna ja Teresa ottivat yhteyttä Nuorten Palvelu ry:hyn yhteistyöstä perustamansa KUULE MUA! -projektin
toteuttamiseksi. Tästä raikkaana
kevätpäivänä käydystä keskustelusta käynnistyi inspiroiva pohdintojen sarja,
jonka seurauksena Nuorten Palvelu ry liittyi kumppaniksi KUULE MUA! -projektiin.

Nuorten Palvelu ry tuo projektiin sosiaalipedagogisen nuorisotyön asiantuntijuutensa, nuorten asialle
sitoutuneet osaajat sekä hallinnollisen kodin projektiin sisältyville kehittämishankkeille. 

Tästä tulee hyvä. 

 

Rakkaudellisesti & kuulemisiin, 

Henna, Teresa & Nuorten Palvelun yhteisö

 


 

Ota yhteyttä

 

Henna Heikkilä, projektipäällikkö
henna.kuulemua@gmail.com

Teresa De Rita-Cavlek, tuottaja
teresa.kuulemua@gmail.com 

KUULE MUA! -tapahtumat

KUULE MUA! -tapahtuma lauantaina 2.8.2025 Kauppakeskus Plaza, Salo

KUULE MUA! -tapahtuma Kauppakeskus Plazassa
Lauantaina 2.8.2025 klo 11.00 -16.00. 

KUULE MUA! on kaikille avoin tapahtuma, jossa on tarjolla nuorten hyvinvointiin liittyvää ohjelmaa yhteistyössä eri toimijoiden ja vaikuttajien kanssa.

Tapahtuman juontaa ja moderoi KUULE MUA! -kaksikko Henna Heikkilä & Teresa De Rita-Cavlek. 

Vaikuttajina mukana: Tubettajat Niko & Santtu!

Tapahtumaan on vapaa pääsy.

Tervetuloa!

KUULE MUA! -tapahtuma keskiviikkona 20.8.2025 Someron torilla

KUULE MUA! -tapahtuma Someron torilla
Keskiviikkona 20.8.2025 klo 16.00 – 20.00. 

KUULE MUA! on kaikille avoin tapahtuma, jossa on tarjolla nuorten hyvinvointiin liittyvää ohjelmaa yhteistyössä eri toimijoiden ja vaikuttajien kanssa.

Tapahtuman juontaa ja moderoi KUULE MUA! -kaksikko Henna Heikkilä & Teresa De Rita-Cavlek. 

Vaikuttajina mukana muun muassa Tubettajat Lakko!

Tapahtumaan on vapaa pääsy.

Tervetuloa!

 

KUULE MUA! -tapahtuma lauantaina 23.8.2025 Kauppakeskus Skanssi, Turku

KUULE MUA! -tapahtuma kauppakeskus Skanssissa
Lauantaina 23.8.2025 klo 11.00 – 16.00.

KUULE MUA! on kaikille avoin tapahtuma, jossa on tarjolla nuorten hyvinvointiin liittyvää ohjelmaa yhteistyössä eri toimijoiden ja vaikuttajien kanssa.

Tapahtuman juontaa ja moderoi KUULE MUA! -kaksikko Henna Heikkilä & Teresa De Rita-Cavlek.

Vaikuttajina mukana muun muassa Duudsonien Jarppi & HP!

Tapahtumaan on vapaa pääsy.

Tervetuloa!

KUULE MUA! -tapahtuma lauantaina 30.8.2025 Kauppakeskus Puuvilla, Pori

Lauantaina 30.8.2025 klo 11.00 – 16.00.

KUULE MUA! on kaikille avoin tapahtuma, jossa on tarjolla nuorten hyvinvointiin liittyvää ohjelmaa yhteistyössä eri toimijoiden ja vaikuttajien kanssa.

Tapahtuman juontaa ja moderoi KUULE MUA! -kaksikko Henna Heikkilä & Teresa De Rita-Cavlek.

Vaikuttajina mukana muun muassa Duudsonien Jarppi & HP!

Tapahtumaan on vapaa pääsy.

Tervetuloa!

KUULE MUA! -tapahtuma lauantaina 20.9.2025 Iso Omena, Espoo

Lauantaina 20.9.2025 klo 11.00 – 16.00.

KUULE MUA! on kaikille avoin tapahtuma, jossa on tarjolla nuorten hyvinvointiin liittyvää ohjelmaa yhteistyössä eri toimijoiden ja vaikuttajien kanssa.

Tapahtuman juontaa ja moderoi KUULE MUA! -kaksikko Henna Heikkilä & Teresa De Rita-Cavlek.

Vaikuttajina mukana muun muassa Duudsonien Jarppi & HP!

Tapahtumaan on vapaa pääsy.

Tervetuloa!

KUULE MUA! -projektin tukijoukkoja

Tulossa KUULE MUA! -sivustolle projektin edetessä: Tapahtumakalenteri, toimintomuotojen kuvaukset, kuva- & videogalleria, KUULE MUA! -tunnusbiisi…