Mielipidekirjoitus: Hei aikuinen, oletko nuoren toivon vahvistaja vai murentaja?

Nuorten elämää ja arkea koskettavat tänä päivänä monet haasteet, jotka ovat kytköksissä niin yksilölliseen, yhteisölliseen kuin yhteiskunnalliseen tilanteeseenkin. Toiminnassamme kohtaamme nuoria, jotka kaipaavat tukea esimerkiksi yksinäisyyteen, mielenterveyden haasteisiin ja voimaannuttavaan vapaa-ajan tekemiseen. Monista haasteista huolimatta nuorista puhutaan usein julkisessa keskustelussa ongelmakeskeisesti sysäten vastuuta nuorille itselleen, ikään kuin heidän täytyisi itse löytää omat polkunsa ja selvitä yksin. Nuorten haasteisiin suhtaudutaan toisinaan jopa vähätellen; koska ennenkin on pärjätty niin nytkin on pärjättävä. Tämä sivuuttaa nuorten todellisuuden – sen maailman, joka on heille todellinen ja jonka keskellä nuoret suunnistavat kohti tulevaa yrittäen samalla hahmottaa itseään ja omaa paikkaansa yhteiskunnassa.  

Ongelmiin keskittyvän yhteiskunnallisen diskurssin hallitessa mediakenttää, olisi meidän aikuisten tärkeää ymmärtää myös toivon merkitys nuorten elämässä. Niin vanhemmilla kuin jokaisella nuoria arjessaan kohtaavalla aikuisella on rooli ja vastuu nuorten toivon vahvistamisessa tai jopa murentamisessa. Toivon merkitystä nuorten elämässä voi lähestyä esimerkiksi toimijuuden tai merkityksellisyyden tunteen kautta. Toimijuuden näkökulmasta katsottuna toivo näyttäytyy kokemuksena siitä, että nuori voi omalla toiminnallaan ja omilla valinnoillaan vaikuttaa tulevaisuuteen, mikä taas vahvistaa rohkeutta ja motivaatiota ryhtyä konkreettisiin toimiin. Merkityksellisyyden tunteen ja toivon välinen yhteys puolestaan tulee näkyviin siinä, että kun nuori kokee tulleensa nähdyksi ja kuulluksi, vahvistaa se samalla myös toiveikkuutta. Toivo on siis yhdistettävissä ennen kaikkea kokemukseen siitä, että omalla itsellä ja omilla unelmilla sekä teoilla on merkitystä. Samalla toivo on myös osa tulevaisuudenuskoa, joka kannattelee vaikeiden hetkien yli ja luo uskoa parempaan huomiseen.  

”Jos on jotain mitä voi tehdä on myös toivoa.” (Vertzi-nuori)

”Mutta se on osa ihmisenä oloa, että olisi toivoa, se mahdollistaa sen, että jaksaa elää seuraavaan päivään ja siitä seuraavaan.” (Vertzi-nuori)

Nuorten toivon kokemus ei rajoitu pelkästään heidän omaan henkilökohtaiseen elämäänsä, vaan se ulottuu myös globaaleihin ja koko ihmiskuntaa koskettaviin asioihin. Tämä viestii siitä, että kokemus toivosta rakentuu suhteessa toisiin ihmisiin. Toivon tunnetta voivat heikentää esimerkiksi yhä kiihtyvällä tahdilla lisääntyvät epävarmuudet ja ennakoimattomat muutokset sekä ympäristöön ja ihmisoikeuksiin liittyvät kysymykset. Tämän lisäksi individualismin, informaatiotulvan, jatkuvan kilpailun, suorituskeskeisyyden ja pärjäämisen eetoksen aiheuttama ristipaine voi helposti herättää nuoressa epätoivon tai jopa toivottomuuden tunteita. Toivoa edistäväksi tekijäksi nuoret mainitsevat muilta saadun tuen, mutta myös sen, että he itse näkevät oman edistyksensä toivon kohteeseen nähden, oli sitten kyse henkilökohtaisesta kehityksestä tai laajemmasta muutoksesta.  

”Omatkin asiat voivat olla toivottomia, kun ne riippuu paljon muista ihmisistä, jotka ovat tuntemattomia, eivätkä ymmärrä sun tilannetta.” (Vertzi-nuori)

”Toivoa lisää myös se kun näkee miten paljon itse olen kehittynyt ihmisenä ja erilaisissa taidoissa. Minusta on moneksi vaikka en aina tunnustakaan sitä itselleni.” (Vertzi-nuori)

Toivo on siis hyvin subjektiivinen kokemus, eikä sitä voi ikään kuin ottaa ylhäältäpäin annettuna. Me aikuiset voimme kuitenkin omalta osaltamme auttaa nuorta tiedostamaan muutoksen mahdollisuuksia sekä omassa itsessä että ulkoisessa ympäristössä, ja luoda sitä kautta toivoa. Tämänkaltainen toivon pedagogiikkaan pohjautuva tietoisuuden herättäminen lähtee liikkeelle perusasioihin palaamisesta ja erilaisten ratkaisujen etsimisestä arjen haasteisiin. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että nuoren esille tuomat haasteet otetaan vakavasti ja että ongelmakeskeisyyden sijaan pohditaan yhdessä nuoren kanssa sopivan kokoisia askelia muutoksen aikaansaamiseksi. Tämä vaatii myös aikuiselta tietynlaista reflektiokykyä tunnistaa, ettemme välttämättä tiedä kaikkea nuorten elämästä. Nuoren hyväksyvä kohtaaminen, läsnäolo ja kuunteleminen ehkäisevät sitä, ettemme vain mitätöisi epätoivon tai toivottomuuden kokemuksia liiallisella positiivisuudella ja ratkaisukeskeisyydellä. 

Vaikuttavan kohtaamisen ytimessä niin nuorten kuin aikuistenkin kohdalla ovat aito läsnäolo ja hyväksyntä. Vaikka henkilökohtaiset arvot ja asenteet eivät vastaisikaan kohdattavan kanssaihmisen maailmankuvaa ja itseilmaisua, voi utelias ja avoin asenne silti mahdollistaa vastavuoroisesti merkityksellisen kohtaamisen. Toivon rakentamisessa vaikuttava kohtaaminen on tärkeässä roolissa, tapahtuipa se sitten kasvokkain tai verkon välityksellä. Aidosti kohdattu ja hyväksytty nuori saa aikuisen elintärkeää tukea vielä hyvin haavoittuvaan ja kehittyvään kokemukseensa toivosta. Voimme jokainen osaltamme vaikuttaa tähän kehitykseen sitä edistäen tai haurastuttaen. Meillä jokaisella on vastuu siitä, millä asenteilla ja tarkoitusperillä lähdemme kuhunkin kohtaamiseen. Parhaimmillaan kohtaaminen jättää pitkälle kantavan positiivisen vaikutuksen, josta nuori voi ammentaa matkallaan kohti tasapainoista aikuisuutta. 

”Jokainen tapaaminen jättää minulle todella hyvän mielen ja jättää odottamaan innolla seuraavaa kertaa. Se tuo paljon iloa ja motivaatiota arkeen.” (Zemppari-nuori)  

 

Rakkaudellisesti, Zemppari-toiminnan ja Vertzin asiantuntijat, Nuorten Palvelu ry 

(Lainaukset ovat toimintaamme osallistuneiden nuorten ajatuksia. Nuorilta on pyydetty lupa heidän ajatustensa jakamiseen.)