Provosointi, vastakkainasettelu, uhkailu, tarkoituksenhakuinen naurunalaiseksi saattaminen sekä leimaaminen värittävät surullisella tavalla yhdenvertaisuudesta, inkluusiosta ja antirasismista käytävää keskustelua. Totuudenjälkeisyys, jossa ideologiseen ylivaltaan pyrkimällä yritetään saada muut vakuuttumaan uskomuksistaan ajattelun laadusta ja faktoista riippumatta, on edelleen voimissaan.
Harvinaista on dialogi, jossa vilpittömästi pyritään yhdessä löytämään parempia ratkaisuja jokaiselle paremman yhteiskunnan rakentamiseksi. Ehkä vaarallisinta tässä kaikessa on se, että kunnioituksen, lempeyden ja ymmärtäväisyyden täyttämä parempaan ajatteluun ja yhteyteen pyrkivyyden puute luovat merkityksettömyyttä. Merkityksettömyys synnyttää välinpitämättömyyttä, välinpitämättömyys pelkoa, pelko vihaa ja viha väkivaltaa.
Missä erityisesti näytämme edelleen olevan sitkeässä yhteiskunnallisessa jumissa, on sen hyväksyminen, että inhimillisyys itsessään on olemuksellisesti ristiriitaista, eivätkä ihmisyys inhimillisyys ole puristettavissa yksiselitteisiin, selkeisiin ja kiistatta havaittaviin fyysisiin faktoihin.
Yhtä kadoksissa vaikutamme olevan sen hyväksymisessä, että ihmiset ovat monimuotoisia; yksilöiden väliset erot ovat aina suurempia kuin erot ihmisyyden piirteiden, kuten seksuaalisuuden, sukupuolen, ihonvärin tai etnisen taustan, välillä. Samalla nämä ihmisyyden piirteet vaikuttavat kiistatta siihen, miten tulemme kohdatuiksi ja kohdelluiksi sekä millaisia mahdollisuuksia meille avautuu, millaisista mahdollisuuksista tulemme poissuljetuiksi.
Yhdenvertaisuuden, inklusiivisyyden ja antirasistisuuden tarkoitus on vähentää inhimillistä kärsimystä ja rikastuttaa inhimillisiä mahdollisuuksia. Onnistuessaan kumpikaan näistä tarkoituksista ei loukkaa, eikä ole keneltäkään pois.
Meiltä aikuisilta voi vaatia kunnioittavampaa käyttäytymistä toisiamme kohtaan. Yhtä lailla yhdenvertaisuuden, inkluusion ja antirasistisuuden edistämisen kompleksisuudet ilmiöinä ansaitsisivat tulla sellaisina kunnioitetuksi. Asia, jolla erityisesti odottaisi olevan väliä jokaiselle meistä, on ymmärrys siitä, että meidän aikuisten toiminta yksi merkittävä olosuhde, jossa lapset ja nuoret kasvavat.
Lapsilla ja nuorilla on jakamaton oikeus levätä ja saada lohtua turvallisuuden ja toivon kokemuksessa. Väkivallan ilmapiiri ei tuota kokemusta mahdollista. Rakkaudellisuus – Syvä ja ehdoton eroistamme, keskeneräisyyksistämme ja ristiriitaisuuksistamme riippumatta jaettu lempeys sekä oman toimintamme hyvyyttä vahvistavuudesta välittäminen – sen sijaan voisi.
Lapseni päiväkodin pihan kuralammikosta esitettyä, punkahtavaa sanataidetta lainaten:
Hei värinen maailma, rohkeasti sä rakasta!
Rakkaudellisesti,
Tatu
