Mielenterveyden teemailta 19.10.2020

Onko vertzi sinulle ennestään tuntematon palvelu? Ei huolta, kerron sinulle muutamalla lauseella mistä oikein on kyse. Toiminnan tavoitteena on lisätä nuorille verkon kautta toteutuvan tuen määrää. Vertziin hakeutuvat nuoret kaipaavat usein keskusteluapua kuormittaviin elämäntilanteisiin. Vertzissä keskusteluja käydään nuorten sekä luotettavien aikuisten kanssa. Toisin sanoen vertzin toiminta perustuu vertaisuuteen.  

Vertzissä mielenterveyden teemailtaa vietettiin 19.10.2020. Teemaillassa oli mukana Kuopion Mielenterveysseuran Hyvä Mieli Ry:n kriisityöntekijä. Teemaillan tarkoitus oli keskustella nuorten kanssa mielenterveydestä. Teemaillan keskustelu aloitettiin mielenterveyden haasteiden ’’normalisoimisesta’’. Seuraavaksi keskityimme omiin voimavaroihin ja opettelimme tunnistamaan omia tunteita. Lopuksi keskustelimme siitä minkälaisia voimavaroja ja hallinnan keinoja kuormittaviin elämänvaiheisiin voidaan opetella. 

’’Tää on aika kiva keskustelu silleen, kun usein jos vaikka kouluporukan kesken tällaisia mietittäisiin niin en mä uskalla sanoa ajatuksia ääneen. Mulla ainakin on paljon ajatuksia näitä aiheita koskien niin kiva saada ne sanotuksi edes näin tekstimuodossa. Tää ei ole niin jännittävää, kun f2f. Toiseksi täällä on paljon vähemmän paineita siitä, että sanoisi tyhmästi tai tulisi tuomituksi.’’ 

Vaivaako sinuakin ajoittain asioiden märehtiminen? Vertzin teemaillassa opettelimme keinoja päästämään irti asioiden jatkuvasta vellomisesta ja kriittisestä itsensä arvioimisesta. Näihin asioihin usein auttaa pysähtyminen ja tietoisuuden lisääminen. Itselleen voi lähteä esittämään kysymyksiä: Mitä ajatuksia tämä tunne minussa herättää? Mikä asia herätti minussa tämän tunteen? Lisäksi voi miettiä löydänkö nimeä tälle tunteelle?  

”Mitä minä tästä ankaruudesta hyödyn? Tulenko silloin paremmaksi? Vai saako se oikeastaan vai pahemman olon aikaan?”  

Teemailta tarjosi nuorille aikaa ja turvallisen tilan etsiä omia keinoja, jotka luo tasapainoa hyvinvoinnille. Lisäksi harjoittelimme, kuinka pystyy ottamaan etäisyyttä omiin tunteisiin niiden käydessä liian kuormittaviksi. Nuoret itse huomasivat, että eihän ne omat tunteet aina faktoja ole vaan enemmänkin viestejä, jotka kertoo, että kaikki ei ole nyt hyvin.  

’’Tunteisiin kannattaa yrittää suhtautua siitä näkökulmasta, että tunteet on vähän kuin posteljooneja. Eli ne tuo aina jonkun tärkeän viestin meille, vaikka kyse olisi hankalasta tunteesta.’’ 

Joskus joutuu senkin hyväksymään, että ahdistusta ei saakaan menemään heti pois. Joskus ahdistusta joutuu siis sietämään, vaikka se tuntuu inhottavalta. Itseään voi yrittää esim. kannustaa: ”Ei haittaa, että nyt ahdistaa. Yritän parhaani tässä tilanteessa” 

Jokaisella ihmisellä on tarve tulla kuulluksi ja nähdyksi. Kuulluksi ja nähdyksi tuleminen viestii meille, että olemme tärkeitä ja hyväksyttyjä. Tämä lisää itsearvostusta ja valaa uskoa omasta arvokkuuden tunteesta. Vertzi on monelle nuorelle se paikka, jossa he pääsevät jakamaan itselle merkityksellisiä asioita. Itselle tärkeiden asioiden jakaminen tukee mielenterveyttä ja kokonaisvaltaista hyvinvointia. Vertzi on usealle nuorelle se paikka, joka tarjoaa mahdollisuuden oppia uutta ja auttaa ymmärtämään erilaisuutta.  

Onko itsekästä sanoa toiselle, että nyt ei jaksa kuunnella?” 

Usein ihmiset ajattelevat, että ei saisi ajatella itseään, että se on liian itsekästä. Meidän kaikkien on tosi hyvä muistaa, että on olemassa myös tervettä itsekkyyttä ja se on täysin eri asia, kun ilkeä itsekkyys. Terve itsekkyys tarkoittaa itsestä huolta pitämistä ja omien rajojen asettamista. Ilkeä itsekkyys on taas sitä, että ajattelee vain itseään ja asioita, jotka hyödyttävät itseä. Tämä saattaa tapahtua usein muiden ihmisten kustannuksella. Eli ihminen on itsekäs, jos tavoittelee omaa etua ja satuttaa samalla muita. Terve itsekkyys on sitä, että huomioi muiden lisäksi itseä. Eli suhtautuu itseen lempeästi ja arvostavasti. Tähän kuuluu myös omat rajat, eli uskaltaa sanoa ”Ei”, jos ei vaikka jaksa tai halua tehdä jotain. Eli kuuntelee itseä ja omia voimavaroja. Pitää itsestä huolta. Meidän kaikkien on hyvä muistaa, että emme pysty ottamaan vastuuta muista ihmisistä. Eli muiden tunteista tai vaikkapa paranemisesta ei voida olla vastuussa. Me voimme aina tukea, tsempata ja neuvoa, mutta meidän pitää myös muistaa huolehtia itsestämme. Sanalla sanoen, tärkeintä on muistaa, että riittää ihan omana itsenään.  

Nuorten Palvelu ry
Asemakatu 7
70110 Kuopio

puh. 0400 182 047
nuortenpalvelu@
nuortenpalvelu.fi

Y-tunnus 0292537-3

Zemppari

Vertzi

Etsivä Nettityö

Nuorten reviireillä

Meidän kylän nuoret

Asiantuntijapalvelut

Vaikuttamistoiminta

Tule vapaaehtoiseksi!