ZEMPPARI

VERTZI

MEIDÄN KYLÄN NUORET

NUORTEN REVIIREILLÄ

TULE VAPAAEHTOISEKSI!

ASIANTUNTIJAPALVELUT

VAIKUTTAMISTOIMINTA

NP esittäytyy: Etsivä Nettityö, nettietsivä Veera

Moikka!

Mun nimi on Veera, ja oon aloittanut hommat NP:llä siinä jossain vuoden 2013 keväällä. Alusta asti mun paikka on ollut täällä nettietsivien huoneessa, ja samojen hommien parissa yhä edelleenkin työskentelen. Tuttavallisemmin meistä Etsivän Nettityön tekijöistä voidaan puhua nettietsivinä, tai netsivinä!

Ennen tätä kerkesin kokeilla montaakin eri alaa ja juttua, mutta enimmäkseen on tullut työskenneltyä aina ihmisten parissa. Kokemusta on kerennyt karttua niin nuorisotalotyöstä, kehitysvammaisten ohjaamisesta, henkilökohtaisena avustajana toimimisesta, kuten myös puusepän työstä, melontakurssien ohjaamisesta, ja yhdessä välissä ehdin käydä armeijankin. Kaikenlaista siis!

Mitä nettietsivä sitten oikein tekee? Etsivä Nettityö ONLINE on avoinna aina kolmena iltana viikossa: su, ma ja ti klo 20.00-23.30. Nettietsivänä mun omat työajat painottuvat siis sinne alkuillan ja yön tunneille, jolloin meillä on ”linjat auki”, eli päivystämme verkossa ja mobiilissa eri sosiaalisen median alustoilla. Nuori voi tulla juttelemaan meille aukioloaikojen puitteissa mihin aikaan vain, ja keskusteluja käydään kirjoittamalla reaaliajassa nuoren valitsemalla alustalla. Meitä on tällä hetkellä tiimissämme kolme nettietsivää; minä, Jani ja Aino. Nuoria linjoilla käy keskimäärin 20 henkilöä per ilta.

Kirjoittaminen on ollut mulle itselle aina helppo ja luonteva tapa kommunikoida ja ilmaista itseä. Ehkä juuri siksi tämä aihe tuntuukin niin tärkeältä ja merkitykselliseltä, sillä monelle nuorellekin kirjoittaminen on luonteva tapa keskustella välillä vaikeistakin asioista. Mulle on tosi tärkeää se, kun voin olla monelle nuorelle turvallinen aikuinen, jolle voi kirjoittaa luottamuksella ihan vaikka nimettömänä, jos siltä tuntuu. Tätä työtä tehdään etsivän nuorisotyön periaatteiden mukaisesti, mutta homma poikkeaa kuitenkin jonkin verran siitä perinteisestä etsivän työn mallista, eniten juuri siksi koska toteutamme etsivää nuorisotyötä verkossa. Työhöni kuuluu asiakastyön lisäksi mm. toiminnan raportointi, kehittäminen, sekä yhteistyö eri yhteistyöverkostojen kanssa, eli aika pitkälti myös ihan niitä samoja juttua mitä etsivät nuorisotyöntekijät tekevät kunnissa ja kaupungeissa ympäri Suomen.

Vaikka tykkäänkin hurjan paljon työstäni, niin vapaa-aikani mä pyrin viettämään mahdollisimman kaukana tietokoneista ja älylaitteista. Vietän paljon aikaa perheen ja ystävien kanssa luonnossa liikkuen ja retkeillen. Aikaa kuluu usein myös pihatöiden, käsitöiden, ruuanlaiton tai leipomisen parissa. Minut voi bongata toisinaan myös hevosen selästä, puusavotan keskeltä, kirpputorilta tai mökiltä. Alle kouluikäiset lapseni pitävät huolen siitä, että toimintaa riittää. Ja se on minusta just kiva, kun yksikään päivä ei ole samanlainen! Nyt toivottelen mukavaa ja aurinkoista syksyä just sulle, me ollaan seuraavaksi sitten sunnuntaina taas ”linjoilla”, moikka! 😊

– Veera.

Nuorten Palvelu ry
Vuorikatu 26 B., 6 krs.
70100 Kuopio

nuortenpalvelu@
nuortenpalvelu.fi

Y-tunnus 0292537-3

Nuorten Palvelu ry
Vuorikatu 26 B., 6 krs.
70100 Kuopio

nuortenpalvelu@
nuortenpalvelu.fi

Y-tunnus 0292537-3