ZEMPPARI

VERTZI

MEIDÄN KYLÄN NUORET

NUORTEN REVIIREILLÄ

TULE VAPAAEHTOISEKSI!

ASIANTUNTIJAPALVELUT

VAIKUTTAMISTOIMINTA

NP esittäytyy: järjestökoordinaattori Pauliina Timonen

Heiii!

Mä olen Nuorten Palvelun toinen Pauliina! Työpaikalla mut tunnetaan sekaannusten välttämiseksi paremmin nimellä Pii. Oon ollut järjestökoordinaattorina Nuorten Palvelussa ihan kohta täydet kaksi vuotta. Mun työtehtäviin kuuluu muun muassa jäsenasioiden hoito, joka tarkoittaa esimerkiksi jäsenviestintää, jäsenrekkarin ylläpitoa sekä jäsenpäivien järjestämistä kahdesti vuoteen. Yhtenä suurena kokonaisuutena työnkuvaan kuuluu myös ympäri Suomea pidettävät koulutukset kirjastojen henkilökunnalle nuorten kohtaamiseen liittyen. Lisäksi oppilaitosyhteistyö ja osittain myös muu verkostoyhteistyö kuuluu mun toimialaan. Työskentelen toimistolla meidän toiminnanjohtaja Marjan työparina ja tarvittaessa sijaisena, vedän joka toinen viikko henkilöstöpalaverit, perehdytän uudet työntekijät ja harjoittelijat, ja muhun voi olla suoraan yhteydessä, jos on kiinnostunut harjoittelupaikasta meillä. Siinä suurimpia mieleen tulevia kokonaisuuksia mun välillä suht pienistäkin sirpaleista koostuvasta työnkuvasta.

Koulutukseltani mä olen teologi ja valmistunut aikoinaan Itä-Suomen yliopiston teologisesta kulttuurin ja yhteiskunnan linjalta sivuaineina elämänkatsomustieto ja historia. Tutustuminen eri kulttuureihin, elämänkatsomuksiin ja historian tapahtumiin onkin aina ollut kiinnostuksenkohteena. Ajattelen, että kulttuurienvälinen ja erilaisten ihmisten kohtaaminen avartaa ja rikastuttaa paljon omaa maailmaa. Aiemmin olen työskennellyt suurimmaksi osaksi maahanmuuttaneiden parissa ja pääasiassa järjestökentällä. Työssä mulle on tärkeintä se, että työ vastaa omaa arvomaailmaa ja että koen työn itselle merkitykselliseksi ja innostavaksi. Järjestötyössä työtehtävät ovat monipuolisia, työajat vaihtelevia ja yksikään päivä ei ole samanlainen, mikä on mun mielestä juuri järjestötyön suola! Järjestötyössä pysyy myös hyvin ajanhermolla, ja reagointi asioihin yksilön ja yhteiskunnan hyvinvoinnin eteen ja oikeudenmukaisuuden ja yhdenvertaisuuden edistämiseksi on nopeaa. NP:llä työskentelyssä olen onnellinen eritoten siitä, että työni on ihmisläheistä ja siinä on palasia monista minua kiinnostavista teemoista, kuten mielenterveys- ja päihdetyöstä. Lisäksi työporukkamme NP:llä on maailman paras ja hauskin!

Kuvailisin itseäni avoimeksi, ulospäinsuuntautuneeksi, elämänmyönteiseksi ja toisista välittäväksi ihmiseksi, ja innostun asioista helposti! Oon henkeen ja vereen jouluihminen ja aloitan joulun tunnelmoinnin ja valmistelun jo hyvissä ajoin syksyllä. Tähän kuuluu myös se, että loppuvuoden teen töitä toimistolla napit korvissa Jouluradiota kuunnellen. Vapaa-ajalla nautin rauhallisista koti-illoista saunoen, hyvän ruoan, leffojen ja kirjojen parissa pönttöuunien rätistessä taustalla. Mökkeily ja mahdollisuuksien mukaan matkustelu on myös mielipuuhaa, samoin rintamiestalon sisustamisen kanssa puuhastelu!

Tykkään myös viettää aikaa perheen ja ystävien kanssa, ja yhteisöllisyys onkin yksi tärkeimmistä arvoistani. Myös eläimet, etenkin hevoset ja koirat, on lähellä mun sydäntä ja ihmisenveroisia ystäviä. Paras tapa rentoutua työviikon päätteeksi onkin käydä maastolenkki hevosella saunan lämmetessä kotona.

Olethan yhteydessä minuun muun muassa silloin, jos mietiskelet harjoittelua meillä, haluat liittyä jäseneksi tai kirjastonne tarvitsee koulutusta nuoriin ja nuoruuteen liittyen!

Terkuin Pii

Pauliina Timonen

Pauliina Timonen

järjestökoordinaattori
jäsenasiat, kirjastoyhteistyö, opiskelijat ja harjoittelijat

+358 44 744 9598
pauliina.timonen-turtiainen@nuortenpalvelu.fi

Nuorten Palvelu ry
Vuorikatu 26 B., 6 krs.
70100 Kuopio

nuortenpalvelu@
nuortenpalvelu.fi

Y-tunnus 0292537-3

Nuorten Palvelu ry
Vuorikatu 26 B., 6 krs.
70100 Kuopio

nuortenpalvelu@
nuortenpalvelu.fi

Y-tunnus 0292537-3