ZEMPPARI

VERTZI

MEIDÄN KYLÄN NUORET

NUORTEN REVIIREILLÄ

TULE VAPAAEHTOISEKSI!

ASIANTUNTIJAPALVELUT

VAIKUTTAMISTOIMINTA

Uuden työntekijän tervehdys

Olen Bea, Nuorten Palvelu ry:n uusi projektityöntekijä ja hassu sekoitus rauhallista järkeilijää ja aina äänessä olevaa innostujaa. Työskentelen pääkaupunkiseudulla Nuorten osallisuuden kehittäminen kauppakeskus Lippulaivassa -hankkeessa ainakin vuoden 2021 ajan ja olen mielettömän innoissani tästä mahdollisuudesta!

Taustaltani olen valtiotieteiden maisteri Helsingin yliopistosta, tarkemmin sanottuna sosiaali- ja kulttuuriantropologi. Aiempaa työkokemusta minulla on laajasti muun muassa tiedeviestinnästä, globaalikasvatuksesta, tutkimusprojekteista ja Suomen edustamisesta ulkomailla. Vitsailen toisinaan olevani ”joka alan erityisasiantuntija”, sillä minua kiinnostavat niin monenlaiset asiat ja kaikkien niiden parissa voisin kuvitella tekeväni uraa. Erityisen lähellä sydäntäni ovat sosiaalinen ja ekologinen kestävyys, ihmisoikeudet, yhdenvertaisuustyö, nuorten hyvinvointi, tiede- ja tutkimusviestintä ja mielenterveystyö.

Siisteintä NP:n hankkeessa on, että pääsen itse kohtaamaan nuoria heidän reviireillään ja mahdollistamaan heidän aktiivisemman osallistumisensa uuden ostoskeskuksen suunnitteluun. Olen ollut vuodesta 2019 lähtien mukana nuorten mielenterveysseura Yeesin toiminnassa vapaaehtoisena. Nuorten kanssa juttelu Sekasin-chatissa on osoittanut, miten tärkeää kaikille on tulla kohdatuksi ja arvostetuksi omana itsenään.

Tyyppinä saatan vaikuttaa päällisin puolin vakavalta, mutta pinnan alla kuplii aimo annos mustaa huumoria, jatkuvaa menossa olemista ja uusien inspiraationlähteiden etsimistä. Työpäivän jälkeen minut löytää todennäköisimmin nostelemasta painoja kuntosalilla, roikkumassa pää alaspäin tankotanssitangolla, pyörän selästä, kirjastosta (annan mielelläni lukuvinkkejä!) tai nojatuolista kuulokkeet päässä musaa fiilistelemästä (suosikkejani ovat 80–90-lukujen rock ja pop punk). Olen myös todellinen kielioppifani ja saatan makustella kauniita ilmauksia tai mielenkiintoisia yhdysmerkin käytön yksityiskohtia monta päivää. ­­

Minulle on ilo ja kunnia olla osa NP:n porukkaa!

Pidetään huolta toisistamme ja moikataan kun tavataan!

Terkuin

Bea

Nuorten Palvelu ry
Vuorikatu 26 B., 6 krs.
70100 Kuopio

nuortenpalvelu@
nuortenpalvelu.fi

Y-tunnus 0292537-3