ZEMPPARI

VERTZI

MEIDÄN KYLÄN NUORET

NUORTEN REVIIREILLÄ

TULE VAPAAEHTOISEKSI!

ASIANTUNTIJAPALVELUT

VAIKUTTAMISTOIMINTA

Työkokeilu Nuorten Palvelu ry:ssä

Aloitin 3kk mittaisen harjoittelun Nuorten Palvelu ry toimistossa huhtikuun alussa ja haikeana totean, kuinka matka täällä nyt lähenee loppuaan.

Tätä ennen minulla ei ollut kosketusta minkäänlaiseen yhdistystoimintaan eikä minulla ole myöskään sosiaalialalta koulutusta. Olen koulutukseltani Tradenomi ja työskennellyt ikäni myyntialalla.

Elämäntilanteestani johtuen olen kuitenkin etsimässä itselleni uudenlaisia työkokemuksia ja olinkin kovin fiiliksissä kun pääsin tutustumaan voittoa tavoittelemattoman järjestön toimiin ja tyyppeihin täällä Kuopion toimistossa. Minut otettiin hyvin lämpimästi vastaan ja sain mukavasti perehdytystä alaan sekä toimintatapoihin. Työt aloittaessani mietin, jos voisin vain olla avuksi erinäisissä toimistotehtävissä ja hoidella ns. juoksevia asioita, jotta toisten työnteko helpottuisi. Yllätyin, kuinka kaikki jaksoivat ja halusivat kuitenkin esitellä minulle toimintaansa tarkemmin, sain vastuutehtäviä ja minulle tuli koko ajan enemmän semmoinen tunne, että kuulun oikeastikin tähän työyhteisöön enkä jää vaan irralliseksi vierailijaksi. Pääsin tutustumaan myös Nettietsivien ilta/yövuoroon, jossa nuorten avuntarve todella konkretisoitui. Olen niin ylpeä näistä kollegoista, jotka ilta toisen jälkeen jaksavat kuunnella, tukea ja tsempata yksinäisiä ja rikkinäisiä nuoria, jotka meinaavat eksyä elämän turvalliselta polulta.

Vapaaehtoiseksi Zemppariksi haluaisin alkaa itsekin, mutta ensin teen työni oman jälkikasvuni tukemisessa turvallisen nuoruuden läpi. Nuorten reviireillä työhön tutustuminen herätti muistelemaan omaa nuoruusaikaa ja nyt näen itsekin taas kauppakeskuksissa ’notkuvat’ nuoret toisella tapaa, silleen myönteisesti. Nuoruus Onlinen mediakasvatus taas on varmasti jokaiselle vanhemmalle tänä päivänä ajankohtainen ja tärkeä, itseään kasvattajana koskeva ja puhutteleva aihe.

Olen aina halunnut tehdä merkityksellistä työtä, josta itselle jäisi hyvä mieli. Nyt koen päässeeni oikealla tielle.

Voin lämpimästi suositella Nuorten Palvelu ry:tä työ-/harjoittelupaikaksi. Toimisto on täynnä mahtityyppejä, jotka tekevät suurella sydämellä työtä, jolla on tarkoitus. Ihanaa kesää kaikille!

Kiittäen,

Inka

Nuorten Palvelu ry
Vuorikatu 26 B., 6 krs.
70100 Kuopio

nuortenpalvelu@
nuortenpalvelu.fi

Y-tunnus 0292537-3

Nuorten Palvelu ry
Vuorikatu 26 B., 6 krs.
70100 Kuopio

nuortenpalvelu@
nuortenpalvelu.fi

Y-tunnus 0292537-3