ZEMPPARI

VERTZI

MEIDÄN KYLÄN NUORET

NUORTEN REVIIREILLÄ

TULE VAPAAEHTOISEKSI!

ASIANTUNTIJAPALVELUT

VAIKUTTAMISTOIMINTA

Kohti kyliä!

Kohti kyliä!

Samaan aikaan kun mittaushistorian kuumin helleaalto pyyhkäisi suurimpaan osaan Suomea, viriteltiin Kuopiossa uusia työpisteitä ja puhelinliittymiä. Keväällä Nuorten Palvelu sai ilahduttavia uutisia, sillä jättämämme hankeavustushakemus sai myönteisen avustuspäätöksen. Haimme ja saimme rahoituksen kolmivuotiseen kehittämishankkeeseen, joka kohdentuu maaseututaajamien nuorisotyöhön.

Meidän kylän nuoret -hankkeessa tavoitellaan opiskelu- ja työelämän ulkopuolella olevia, 18-29 -nuoria. Nuorille pyritään löytämään heidän tarpeidensa mukainen yhteisö tai ihmiskontakti, joka mahdollistaa yhteisöllisen toiminnan ja yhteenkuuluvuuden tunteen. Samalla hankkeessa rakennetaan kaikenikäisille vapaaehtoistoiminnan mahdollisuuksia ja malleja. Pilottialueina hankkeen toiminnassa ovat Tuusniemi, Kaavi, Juankoski ja Nilsiä.

Myönteinen avustuspäätös oli todella ilahduttava tieto, sillä olemme Nuorten Palvelussa jo vuosien ajan miettineet, kuinka voisimme tarjota Kuopion haja-asutusalueiden nuorille jotain uutta. Esimerkiksi Zemppareita on kyselty meiltä aina silloin tällöin koillissavolaisille nuorille, mutta välimatkat ovat sen verran pitkät, että harvoin on saatu meidän kauttamme tukihenkilö järjestymään. Nyt voimme lähteä kunkin paikkakunnan omista tarpeista ja toiveista käsin kehittämään juuri sille seudulle toimintaa mahdollisimman matalalla kynnyksellä.

Hanke on lähtenyt käyntiin rivakasti ja olemme kesä-heinäkuussa kartoittaneet pilottialueiden yhteistyökumppaneita. Kartoitustyö jatkuu elokuussa kesälomien jälkeen. Mikäli koet, että haluat kuulla toiminnastamme enemmän ja tehdä jatkossa yhteistyötä, niin olethan yhteydessä meihin. Mielellään ideoimme yhdessä erilaisia tapahtumia ja toimintaa.

Meidän kylän nuoret -hanketta rahoittaa sosiaali- ja terveysministeriö Veikkauksen tuotoista. Hanke on kolmivuotinen ja toimii ajalla 1.6.2021-31.5.2024. Hankkeessa työskentelee kolme työntekijää: yhteisökehittäjät Tuomas Puustinen ja Noora Silvennoinen sekä yhteisösuunnittelija Riitta Rönkkö.

Lisätietoja: Riitta Rönkkö, yhteisösuunnittelija
riitta.ronkko@nuortenpalvelu.fi,  +358 44 744 9598
IG: @meidankylannuoret

Nuorten Palvelu ry
Vuorikatu 26 B., 6 krs.
70100 Kuopio

nuortenpalvelu@
nuortenpalvelu.fi

Y-tunnus 0292537-3