Tue työtämme

Nuorten Palvelu ry on tehnyt jo 50 vuotta työtä nuorten hyvinvoinnin edistämiseksi. Kehitämme toimintaamme ja etsimme uusia keinoja nuorten hyvinvoinnin edistämiseen, jotta pysymme mukana muuttuvassa maailmassa ja toimintaympäristössä. Valtakunnallisena nuorisokasvatusjärjestönä teemme työtä sen eteen, että nuoret eivät jäisi muutoksissa yksin.

Tue järjestöämme ja tule vapaaehtoiseksi, liity jäseneksi tai tee lahjoitus!

 

Vuoden 2021 avustuskohde

Tänä vuonna haluamme panostaa erityisesti nuorille suunnattuun auttamistyöhön netissä. Etsivä Nettityö tavoittaa satoja nuoria vuosittain ja nuorten määrä on ollut vuosi vuodelta kasvussa. Suuren tarpeen ja kysynnän vuoksi Etsivän Nettityön verkkokanavamme ovat usein ruuhkautuneita ja nykyisillä resursseilla emme pysty tukemaan kaikkia niitä nuoria, jotka hakevat apua kauttamme. Vuoden 2021 avustuksia ja lahjoituksia ohjataan ensisijaisesti Etsivään Nettityöhön.

Lue lisää Etsivästä Nettityöstä täältä

Avustuksiin, yhteistyöhön ja erilaisiin tukemisen mahdollisuuksiin liittyen voit olla yhteydessä toiminnanjohtajaamme Tatu Tossavaiseen. Puh. +358 40 487 4806, tatu.tossavainen@nuortenpalvelu.fi.

Avoin työpaikka: projektityöntekijä

Avoin työpaikka: projektityöntekijä

  Nuorten Palvelu rekrytoi!  Haemme projektityöntekijää Meidän kylän nuoret -hankkeeseen  Hae 27.9.2023 mennessä.  Meidän kylän nuoret -hanke 2021-2024 Meidän kylän nuoret on Nuorten Palvelu ry:n 1.6.2021 käynnistynyt kehittämishanke. Hankkeen tarkoituksena on...

lue lisää
Hyvinvointia luovuudella!

Hyvinvointia luovuudella!

Ilta kaikille vapaaehtoisille ja vapaaehtoisuudesta kiinnostuneille! Hyvinvointi-illassa luovat menetelmät toimivat keskustelun pohjina, taidetaitoja ei tarvita - olet hyvä juuri sellaisena kuin olet! Käytämme kuvakortteja, maalaamme ja muovailemme hartiat alhaalla...

lue lisää

Nuorten Palvelun uusi järjestöassistentti esittäytyy

Kirsi täällä hei! Aloitin maaliskuun alussa järjestöassistenttina Nuorten Palvelussa. Minut sai hakemaan töihin Nuorten Palveluun mahdollisuus kasvattaa viestinnän osaamistani erilaisissa järjestön viestintään liittyvissä työtehtävissä. Aiemmin olen työskennellyt...

lue lisää

Nuorten Palvelu ry
Asemakatu 7
70110 Kuopio

nuortenpalvelu@
nuortenpalvelu.fi

Y-tunnus 0292537-3

Zemppari

Vertzi

Etsivä Nettityö

Nuorten reviireillä

Meidän kylän nuoret

Asiantuntijapalvelut

Vaikuttamistoiminta

Tule vapaaehtoiseksi!