ZEMPPARI

VERTZI

MEIDÄN KYLÄN NUORET

NUORTEN REVIIREILLÄ

TULE VAPAAEHTOISEKSI!

ASIANTUNTIJAPALVELUT

VAIKUTTAMISTOIMINTA

Valtakunnallista työtä korona-aikana

Nuorten reviireillä -tiimi on nyt tehnyt pääosin etätyötä kuusi viikkoa. Reissutauko on mahdollistanut monien rästiin jääneiden töiden ja erilaisen suunnittelun toteuttamisen, mutta paluu ydintyöhön alkaa kyllä jo tiimiläisiä poltella. Nuorten Palvelun toiminnassa koronakriisi on vaikuttanut ehkä eniten juuri Nuorten reviireillä -toimintaan, sillä kauppakeskukset ovat hiljentyneet myös nuorista ja yleensä jatkuvasti reissussa olevat työntekijät ovat pysyneet paikoillaan. Mitä me sitten olemme tehneet ja miten sopeuttaneet toimintaamme tässä tilanteessa?

Pauliinan etäalttari. Tässä ne päivät vierähtävät.

Poikkeustilanteen alkaessa teimme yhteistyökumppaneillemme Securitakselle ja Cityconille ohjeistuksen siitä, miten keskustella nuorten kanssa koronatilanteesta. Ohjeistuksessa oli kaksi näkökulmaa: 1) Miten nuorille puhutaan koronan aiheuttamista rajoituksista ja itsen sekä muiden turvaamisesta sekä 2) Miten aiheesta huolestuneen nuoren kanssa voi asiaa käsitellä ja mistä nuoren voi ohjata hakemaan lisää apua ja tukea. Tuo ohjeistus jaettiin Securitaksen sisällä laajalla skaalalla, vaikka toki meidän ensisijainen kohderyhmämme tässä oli nuorten kohtaamiseen erikoistuneet Nuorten omat järjestyksenvalvojat eli Nojat.

Tilanne kauppakeskuksissa, joissa Nojamme työskentelevät, on tällä hetkellä nuorten osalta rauhallinen eli ainakin näissä kauppakeskuksissa nuoret pääosin toimivat tilanteen vaatimalla tavalla. Satunnaisia kohtaamisia Nojilla on nuorten kanssa vaikkakin muut tehtävät ovat nyt olleet enemmistössä. Ennakoimme kuitenkin jo rajoitusten purkua ja ihmisten lisääntynyttä liikkumista sekä kokoontumista. Tässä nuorten kanssa toimivien ammattilaisten on syytäkin olla jo hereillä.

Reissujen puuttuessa ei tiimiläisillä ole kuitenkaan ollut tylsää. Tästä piti huolen mm. päärahoittajallemme STEA:lle pari viikkoa sitten palautettu Tuloksellisuus- ja vaikutusselvitys, joka vaati ison panostuksen Tainalta, Ilkalta ja Pauliinalta. Viimeksi mainitulla on työn alla myös kansainvälinen artikkelijulkaisu Nojien raporteista yhdessä Elsa Saarikkomäen kanssa. Tieteellisen artikkelin kirjoittaminen englanniksi vaatiikin taas niiden kuuluisten älynystyröiden käyttöä. Teams on myös laulanut työn organisoinnin, fiilisten jaon ja tulevan suunnittelun osalta useampana päivänä viikossa.

Etätöissä olemme myös etsineet vaihtoehtoisia tapoja toteuttaa toimintaamme, ja tulossa onkin paitsi Nojien etäkoulutusta myös e-oppimateriaaleja. Näiden käyttöä täytyy harkita tarkkaan, sillä Nojien osaamisen laatu on ensisijaisen tärkeää pitää jatkossakin hyvänä. Toisaalta reissummekin pyörähtävät soveltuvin osiin käyntiin taas kesää kohden. Hieman meitä jännittää kriisin ja poikkeusolojen vaikutukset yhteiskuntaan pitkällä tähtäimellä ja tästä heijastuvat muutokset työhömme sekä tietysti muuten elämään. Järjestöjen tekemän työn tarve tuskin kuitenkaan tulee vähenemään.

Tsemppiä kaikille, toivottaa koko Nure-tiimi ja toivottavasti pian taas nähdään, ihan livenä 🙂

Ps. Kokeilkaapa selfien ottoa etäpalaverista. Vaati meiltä useamman otoksen ja ei ole helppoa.

Nuorten Palvelu ry
Vuorikatu 26 B., 6 krs.
70100 Kuopio

nuortenpalvelu@
nuortenpalvelu.fi

Y-tunnus 0292537-3

Nuorten Palvelu ry
Vuorikatu 26 B., 6 krs.
70100 Kuopio

nuortenpalvelu@
nuortenpalvelu.fi

Y-tunnus 0292537-3