ZEMPPARI

VERTZI

MEIDÄN KYLÄN NUORET

NUORTEN REVIIREILLÄ

TULE VAPAAEHTOISEKSI!

ASIANTUNTIJAPALVELUT

VAIKUTTAMISTOIMINTA

NP esittäytyy: asiantuntija, Nuorten reviireillä- toiminta, Pauliina Lampela

Pauliina tässä moi. NP:n hommissa olen ollut yhtä jaksoisesti jo seitsemän vuotta ja sitä ennenkin harjoittelijan ja sijaisen ominaisuudessa. Aika pitkä historia järjestössä siis jo.

Titteliltäni olen asiantuntija, edelleenkään emme ole onnistuneet määrittelemään asiantuntemuksen alaa. Kun minulta kysytään, mitä teen työkseni, koen (edelleen) vaikeaksi kuvailla asiaa lyhyesti ja tiivistetysti. Yritetääs kuitenkin jälleen kerran. Nuorten reviireillä -tiimissä olen ja aloitin nykyisiä hommia vuonna 2012 kiertämällä aika todella monen kaupungin kauppakeskuksissa juttelemassa siellä hengailevien nuorten kanssa. Näiden kartoitusten perusteella työni on muotoutunut nykyisenlaisekseen eli mehän teemme työtä sen eteen, notta kaupallisissa tiloissa hengailevat nuoret saisivat hyvää ja tasa-arvoista kohtelua, olisivat osallisia mm. niiden kehittämisessä ja saisivat tilojen henkilökunnalta tukea ja apua tarvittaessa. Tuolta Nuorten reviireillä -toiminnan alta voi lukaista tarkemmin taikka ottaa yhteyttä. En nyt mene työn sisältöön sen enemmälti.

Työpäivän aikana istun paljon kuulokkeet korvilla ja kuulokkeista tuuttaan metallimusiikkia. Melodinen death metal on vienyt sydämen ja satunnaisesti täytyy keikoillekin päästä siitä nauttimaan. Luonnettani voisin kuvailla räväkäksi, analyyttiseksi ja suorapuheiseksi. Innostun helposti ja haasteenani onkin rajata tekemisiäni ja ajatuksiani siten, että pysyisin ainakin itse hommista kärryillä. Toisaalta tykkään tehdä asiat kunnolla silloin, kun johonkin ryhdyn eli liian montaa rautaa ei voi olla yhtä aikaa tulessa. Yleensä hurahdankin johonkin juttuun täysillä ja kunnolla. Viimeisimpänä curly girl metodi, joten tukka lisää parhaillaan korkkiruuvejaan ja palautuu lapsuuden muotoon. Pieni perfektionisti minusta myös löytyy, ainakin joissain asioissa. Seurassa voin olla erittäin puhelias, mutta toisaalta vastapainoksi tarvitsen aikaa olla hiljaa ja yksin. Tykkään myös nukkua paljon, varsinkin aamulla 😀

Kotona stressinpoistajana on nykyään Nuppu-kissa.

Koulutukseltani olen yhteiskuntatieteiden maisteri pääaineenani sosiaalipsykologia. Ihmisten välinen vuorovaikutus, yhteiskunnan toiminta ja pieni maailman parantaminen siis kiinnostaa. Kasvissyöjäksi ryhdyin reilut kaksi vuotta sitten tajuttuani kuinka paljon ruokavaliolla voi vaikuttaa ympäristöön. Myös ihmisten hyvä kohtelu, syrjimättömyys ja kaiken elämän kunnioittaminen on minulle tärkeää.

Vapaa-aikani kuluu pitkälti tallilla jo lapsuudesta mukana kulkeneen ratsastusharrastuksen parissa. Kouluratsastuksessa olen jopa ikäluokkakilpailuissa voittanut pari SM-mitalia. Tällä hetkellä minulla on ratsastettavana säännöllisen epäsäännöllisesti eri tasoisia hevosia, joista useiden kanssa tulee käytyä kisakentillä asti. Hevosten kanssa työskentelyssä kiehtoo ison eläimen saaminen sinun mukaasi siihen hommaan, jota teette ja se tunne, kun oikeasti teette hommaa yhdessä ja hevonen on ylpeä tekemisestänne. Tätä tunnetta on vaikea kuvailla, se täytyy tuntea. Lisäksi on mahtavaa oppia tuntemaan jokaisen hevosen oma persoona ja katsoa, mihin asti niiden kanssa pystyy kehittymään. Vastuuntuntoa, tunteiden lukua, intuitiota, jämäkkyyttä, johtajuutta ja kouluttamista on tullut opittua tämän harrastuksen myötä paljon. Ja olenhan minä työskennellyt aikaisemmin myös ratsastuksenopettajana.

Tämän loppukesän kisakaverina toiminut Cevin ja minä palkintojenjaossa Korpilahdella.

Muita harrastuksiani on laulaminen, neulominen, lukeminen ja taidemaalaus, joka on nyt kuitenkin ollut pienellä tauolla. Myös Netflix ja HBO ovat ajoittain suuressa kulutuksessa ja loppuun kerron vielä pienen paljastuksen: konsolipelaaminen on yksi salaisista paheistani. Lempipelinä ehdottomasti Final Fantasy sarja.

Pauliina Lampela

Pauliina Lampela

asiantuntija
Nuorten reviireillä -toiminta

+358 44 727 3098
pauliina.lampela@nuortenpalvelu.fi

Nuorten Palvelu ry
Vuorikatu 26 B., 6 krs.
70100 Kuopio

nuortenpalvelu@
nuortenpalvelu.fi

Y-tunnus 0292537-3

Nuorten Palvelu ry
Vuorikatu 26 B., 6 krs.
70100 Kuopio

nuortenpalvelu@
nuortenpalvelu.fi

Y-tunnus 0292537-3